Uniikki Meilahden Liikuntakeskus
“Meille siivous on vähän niin kuin tuomari jääkiekossa – jos kukaan ei huomaa, menee tosi hyvin ja päinvastoin. Nyt on tilanne ettei huutoja tule, siivous on näkymätön ja toimiva osa”, kertoo Meilahden Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Anssi Pärssinen.
Siivous hoidetaan Meilahden Liikuntakeskuksessa, eli tuttavallisemmin Meikussa, yöaikaan. Tälle on looginen selitys, sillä vuositasolla 350 000 ihmistä liikuttavan keskuksen päivät ovat täynnä tyytyväisiä asiakkaita.
“Meillä on käytännössä jatkuvasti asiakkaita. Tenniksen osalta ei voi sanoa oikein suosituinta aikaa, koska käyttöaste on lähes 100 prosenttinen”, kuvaa Pärssinen positiivista tilannettaan.
Erikoisuutena vahva seuratoiminta ja opiskelijaliikunta
Meilahden Liikuntakeskuksessa pääsee tenniksen lisäksi harrastamaan sulkapalloa; Helsingin Lawn-Tennis Klubi (HLK) ja Badminton United (BadU) pitävät pallot ja ihmiset liikkeellä.
“Sulkapallo on myös tasaisen suosittua vuodesta toiseen ja nyt BadU:n toiminnan myötä on havaittavissa entistä selvempää noususuhdannetta. Eikös se vähän niin mene, että lähes jokainen suomalainen sanoo osaavansa pelata sulkapalloa. Vahvat perinteet ja muistot mökkipeleistä ovat monen mielessä; nyt näen tapahtuvan liikehdintää mökkisulkiksesta kaupunkiin.”

Meikussa on kolme sisätenniskenttää ja vieressä on kolme ylipainehallia, joissa on yhteensä viisi kenttää. Kesäisin kuplat lasketaan alas ja nautitaan samoilla kentillä ulkotenniksestä. Sulkapallon harrastajia hemmotellaan kymmenellä kentällä päähallin puolella.
Keskuksen selvä erikoisuus ja erottuvuustekijä on tiloissa toimiva Unisport Meilahti. UniSport on Aalto-yliopiston, Hankenin, Helsingin yliopiston ja Taideyliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen liikuntakeskus. Meikussa palveluihin kuuluvat valoisa kuntosali ja ryhmäliikuntatila, sekä mm. personal training ja hieronta.
“Unisport tuo tiloihimme selvästi nuorempaa väkeä kuin isoon osaan muista mailapelipaikoista. Toki nuoret ja erityisesti nuoret naiset ovat muutenkin mailapelien osalta kasvavin kohderyhmä ollut viimeisten vuosien aikana”, kertoo Pärssinen.
Meikussa toimii täysin poikkeuksellinen opiskelijatennis, jota pelataan päiväaikaan.
“Se on iso juttu ja siellä on mukana noin 300 opiskelijaa.”
Pärssinen näkee aktiivisen seuratoiminnan elintärkeänä, mikä mahdollistaa myös tulevaisuuden kasvun.
“Meillä on tosi uniikki ja toimiva kombo seuratoiminnan ja Unisportin myötä.”

Asiakaspalvelun voima ja tulevaisuuden Meikku
Liikuntamahdollisuuksien lisäksi Meikussa toimivat laadukas pro shop -myymälä ja kahvio. Kävellessämme sisään juttuhetkeä varten vahvistuu myös Pärssisen kohta esille nostama asia.
“Meillä on täällä oikeasti tosi hyvä fiilis!”
Kirjoittajan on tämä helppo allekirjoittaa, koska reilun tunnin vierailun aikana näkyy tiskin takana useampi hymyilevä työntekijä, kahviossa jälkipelit valmentajien ja pelaajien kesken sekä tietysti kentällä oppimisen ja onnistumisen riemua.
“Saamme eniten positiivista palautetta asiakaspalvelusta. Ollaan tehty siitä myös tutkimuksia ja se on koko tämän paikan juttu. Täällä on hyvä fiilis ja porukalla on hymy kasvoilla.”
Asiakaspalvelun ja aktiivisten toimijoiden lisäksi on Pärssinen innoissaan kertomassa myös tulevaisuuden Meikusta, joka tulee varmuudella kääntämään päitä.
“Teemme erittäin kattavan remontin lähtien puku- ja kylpytiloista ulottuen kahvioon sekä kentille.”
Kokonaisvaltaisen face lift -operaation on tarkoitus alkaa maaliskuussa ja kunnianhimoisesti on ensi syyskauden alussa kaikki valmista.
“Sanotaan näin, että et tule tunnistamaan enää paikkaa – värimaailmaan on tulossa iso muutos.”
Tulevasta muutoksesta huolimatta on varmaa, että niin nykyhetken kuin tulevaisuuden Meikku on merkittävä liikuttaja.
“Urheiluseurat ja liikuntakeskukset ovat loistavia oppiympäristöjä, erityisesti lapsille ja nuorille: sääntöjen mukaan toimimista, yhteispeliä ja vuorovaikutusta sekä kilpailun opettamista. Jos ennen korkeakouluun hakua tai työelämään siirtymistä ei ole minkäänlaista kosketusta häviämisen tunteeseen tai pahan olon ja paineen sietämiseen – toisaalta tietenkin onnistumisten ja voittamisen tunteeseen – niin miten voi pärjätä nykymaailmassa. Liikunta- ja urheilutoimijat toimivat erinomaisina opettajina.”
